VPS vei torstaina Tapiolasta pisteet Vaasaan lukemin 1-2(0-0) melko tapahtumarikkaan ottelun jälkeen, jossa tuomari oli ratkaisevassa roolissa.
Honka hallitsi ottelua ja pystyi luomaan selkeästi enemmän tekopaikkoja kuin vierailijat, mutta maalinteko tuotti pienimuotoisia ongelmia.
Ottelun ensimmäinen tekopaikka nähtiin kahdeksannella minuutilla, kun Jami Puustinen pääsi ohjaamaan Ville Jalaton keskityksen noin kymmenestä metristä. Ohjaus suuntautui kuitenkin metrin yli VPS-maalin. heti seuraavassa tilanteessa Vuorinen karkasi puolittaiseen läpiajoon Jalaston pitkän puskun seurakusena. Hevi kuitenkin ajautui pieneen kulmaan ja tilanne kuihtui kasaan
Vajaan 20 minuutin kohdalla Puustinen ja Hermanni Vuorinen pelasivat hyvin yhteen oikealla laidalla. Vuorinen keskitti ja John Weckström näytti osaamistaan puolittaisen saksipotkun muodossa. Laukaus suuntautui kuitenkin muutaman metrin ohi takakulman.
VPS sai ensimmäisen todellisen tekopaikkansa kun pelikellossa oli 40 minuuttia. Toni Hahto keskitti oikealta ja Tim Sparv oli ensimmäisenä pallossa. Pusku kolahti kuitenkin ylärimaan ja tilanne säilyi maalittomana.
Ottelun ratkaisevin tuomio tuli ensimmäisen puoliajan ollessa jo täysi, kun Jami Puustinen ajettiin kentältä suoralla punaisella. Puustinen taisteli pallosta VPS-puolustaja Ansi Agollin kanssa, jonka seurauksena Petteri Kari näytti Puustiselle punaista. Tilanne oli hyvin epäselvä ja monen yllätykseksi Karin takataskusta nousi punainen.
Toista jaksoa Honka hallitsi yhden miehen vajaalla jopa vielä suvereenimmin kuin ensimmäistä. VPS keskittyi vastaiskuihin samalla kuin Honka painoi päälle. VPDS kuitenkin iski ottelun avausmaalin tunnin kohdalla kulman jälkitilanteesta. Pallo ajautui Agollille hieman vasemmalle, joka tälläsi pallon vastustamattomasti maalin takakulmaan noin 30 metristä.
72. minuutilla nähtiin ottelun ratkaisu, kun VPS sai rangaistupotkun puoliajalla Hongan maalille vaihdetun Tuomas Peltosen kaadettua VPS-hyökkääjän. Hieman heppoisesti vihellettyä rankkaria asettui ampumaan Jyri Hietaharju, eikä laituri epäonnistunut.
Honka jaksoi kuitenkin painaa ja pystyi luomaan tekopaikkoja tasaisesti. Peliajan ollessa täynnä panostus viimein palkittiin, kun Aleksandr Kokko iski pallon tyhjiin Hannu Patrosen syötöstä. Toistamiseen Honka ei kuitenkaan palloa VPS-maaliin saanut ja näin pisteet matkasivat Vaasaan.
Hongan kokoonpano: Maanoja (45. Peltonen), Turunen, Jalasto, Hakanpää, Patronen, Perovuo, Koskela, Haarala (65. Otaru), Weckström (70. Kokko), Vuorinen, Puustinen ( ulosajo 45.)
