Honka ja IFK Mariehamn pelasivat sunnuntaina 1-1(1-0)tasapelin Liigacupissa. Mikko Paatelainen vei isännät johtoon, mutta Hermanni Vuorinen tasoitti ottelun tämän kauden kolmannella Liigacup-osumallaan.
Ottelun avausmaalia ei tarvinnut odottaa kuin toiselle minuutille, jolloin isäntäjoukkue siirtyi johtoon Mikko Paatelaisen toimesta. Pallo pelattiin Hongan puolustuslinjan taakse ja Paatelainen ei erehtynyt paikastaan.
Kotijoukkue hallitsi hieman kenttätapahtumia ensimmäisellä jaksolla, mutta shokkialun jälkeen Honka tuli myös paremmin peliin mukaan. Maalin lisäksi kovinkaan vaarallisia tekopaikkoja ei kuitenkaan syntynyt.
Toisella puoliajalla Honka hallitsi hieman enemmän palloa, mutta todelliset tekopaikat jäivät melko vähiin.
Viisi minuuttia ennen täyttä aikaa Honka kuitenkin tuli tasoihin. Kaksi maalia TPS:aa vastaan Liigacupin avauksessa iskenyt Hermanni Vuorinen jatkoi maaliputkeaan ja tasoitti loppulukemiksi 1-1.
Kokoonapno: Janne Henriksson, Henri Aalto, Roope Heilala, Ville Koskimaa, Sampo Koskinen, Jussi Vasara, Juuso Simpanen, Jaakko Lepola, John Weckström (79. Aleksandr Kokko), Jami Puustinen, Hermanni Vuorinen.
