FC Honka - MYPA
Pe 10.02.2012 14:00
Myyrmäki halli, Vantaa
Pe 10.02.2012 14:00
Myyrmäki halli, Vantaa
Julkaistu 15.08.2010 klo 11:08
Hongan valmentaja Mika Lehkosuo peräänkuulutti tiiviimpää puolustuspeliä ennen lauantaista HJK-ottelua ja joukkue vastasi huutoon komeasti pitämällä Klubin nollilla.
Kun Rasmus Schüller onnistui kertaalleen maalinteossa, matkasivat arvokkaat pisteet Espooseen. Lehkosuo korosti nimenomaan puolustuspelin onnistumista.
- Pelin juoni oli se, että me puolustimme nöyrästi ja etenkin viimeisellä kolmannekselle sai olla tarkkana. HJK oli etenkin ensimmäisellä puoliajalla pallollisesti parempi. Lopussa vielä Klubin pyöritys oli melkoista ja peli olisi voinut kääntyä toiseenkin suuntaan, Bana myönsi.
Erityiskiitoksen Bana antoi loukkaantumisen jälkeen paluun kokoonpanoon tehneelle Rami Hakanpäälle, joka johti takalinjoja komeasti.
- Hän pyysi toisella puoliajalla itse päästä vaihtoon. Loukkaantumisen jälkeen tekonurmi on vaikea alusta ja Hakanpää oli kovilla alusta loppuun. Hän pelasi kuitenkin loistavan pelin vaikeassa tilanteessa ja loi koko joukkueeseen esimerkillistä asennetta.
Voiton myötä ero Klubiin kutistui kolmeen pisteeseen ja kolmantena KuPS on myös edelleen tiukasti mukana mestaruustaistossa.
- Nyt sarja ainakin pysyy jännittävämpänä, Bana summasi tyytyväisenä.