Hongalle karvas tappio

Julkaistu 23.08.2010 klo 21:08

Hongan mestaruushaaveet kokivat kovan kolauksen maanantaina, kun tehokkaasti harvoista paikoistaan viimeistellyt JJK haki pisteet Tapiolan Urheilupuistosta maalein 3-2 (1-0.)

Ottelu alkoi Hongan selkeässä hallinnassa ja hyökkäykset vyöryivät kohti JJK:n maalia. Vajaan kymmenen minuutin kohdalla maalivahti Janne Vuorinenkin oli pelattu ulos, mutta JJK-puolustus siivosi viime hetkellä Jami Puustisen maalintekoyrityksen. Hongalla oli paikkoja useampaankin osumaan, mutta viimeistelyssä ei ollut onnikaan kohdillaan.

Reilun 25 minuutin kohdalla iski JJK. Hongan pallonmenetys keskialueella kostautui. Pallo pelattiin oikeaan laitaan Tommi Karille, jonka mainio keskitys löysi Lasse Linjalan, joka puski pallon takanurkkaan ohi Tuomas Peltosen. Paikka oli JJK:n ensimmäinen koko ottelussa. Takaisku sekoitti Hongan pelin hetkeksi, mutta taukoa kohti paine JJK:n maalilla lisääntyi – kuitenkin ilman tulosta.

Hanat Honka sai auki kuitenkin heti toisen puoliajan alussa. Jaksoa oli pelattu vain hieman toista minuuttia, kun Vuorinen löysi Markus Paatelaisen maalin edestä: 1-1. Vain pari minuuttia edellisestä sama kuvio toimi jälleen, nyt viimeistelijänä Hermanni Vuorinen.

JJK:n selkäranka ei kuitenkaan katkennut ja Hongan puolustus yllätettiin toistamiseen 62. minuutilla. Tommi Kari nosti vapaapotkun rangaistusalueelle ja Mikko Hyyrynen jatkoi vaikeasta tilanteesta päällään pallon yläriman kautta verkkoon. Lisää kylmää vettä Hongan niskaan tuli neljä minuuttia myöhemmin. Karin kulmapotku jäi pyörimään maalin edustalle ja Mika Lahtinen liukui lopulta pallon maalin kattoon.

Hongan takaa-ajo tuotti hyviä tilanteita, mutta palloa Korhosen taakse ei saatu ennen kuin pelikellon näyttäessä jo lisäaikaa ja Vuorisen osumakin hylättiin paitsiona. Näin JJK saattoi juhlia yllätysvoittoa.

- Puolustuspää petti tänään. Etukäteen tiedettiin, että meidän pitää puolustaa yhtä hyvin kuin edellisissä peleissä, mutta siihen ei tänään pystytty, pettynyt Honka-luotsi Mika Lehkosuo sanaili.

- Kolme päästettyä maalia on liikaa. Toki meillä oli paikat tehdä enemmänkin maaleja, mutta ei voi lähteä siitä, että voittoon vaaditaan 4-5 maalia.